torstai 23. maaliskuuta 2017

Biozell hiustenhoitoa

Hei kaikki! Tänään ollaan hieman "vierailla vesillä", kun puhutaan hiustenhoitotuotteista. Jokainen mun blogia seuraava tietää, että hiustenhoito ja laittaminen ei tosiaan ole se mun juttu ja tunnenkin olevani aina vähän kala kuivalla maalla kaikkien kampausten ja muiden kanssa. Siitä huolimatta mulla on aina etsinnässä tietynlaiset tuotteet, jotka toimisi mulla ihan arkikäytössä ja tän päivän postauksessa esittelen teille juurikin niitä. Sain ilokseni testiin muutamia tuotteita Biozellilta ja tässä postauksessa tutustutaan nyt niistä muutamiin. Toinen postaus on myös tulossa, mutta siihen tulevat tuotteet vaativat vielä lisää testausta. 


Biozell on uuden Suomen huippumalli haussa -kauden pääyhteistyökumppani ja brändillä on myös sarjassa oma teemajakso, joka tullaan näkemään 3.5. Huippis on aikoinaan ollut mun ihan suosikki sarjojani ja onpahan taas mahtavaa päästä seuraamaan uutta kautta. 


Ensimmäinen tuotteista olikin mulle jo ennestään tuttu ja hyväksi havaittu. Biozell professional texturizing spray on nimittäin löytynyt mun kuukauden suosikeista ainakin kertaalleen, mutta se on kyllä ihan jatkuva suosikki. Biozell lanseeraa tämän 100ml matkakoossa huhtikuussa, mikä on etenkin kaikille matkustaville hyvä uutinen. Mä oon kyllä vähän hämmentynyt, koska oon luullut nähneeni tätä matkakokoa kaupoissa ennenkin, mutta ainakin Livboxin mukana sellainen tuli jo viime vuoden puolella. Jos kaipaat edullista rakennesuihketta, joka todella antaa hiuksille huimaa tekstuuria ja luonnetta, suosittelen tätä suurella lämmöllä.

Toinen Biozell Professional tuote jonka sain kokeiluun oli heat protection spray eli lämpösuojasuihke. Mä en ole tätä vielä edes kokeillut, koska en oikeasti käytä mitään lämpörautoja tai vastaavia kuin korkeintaan 4 kertaa vuodessa. Fööniä aina silloin tällöin. Otan tämän kyllä kokeiluun heti kun vaan tulee tarvetta, koska mulla ei taida olla nyt yhtäkään lämpösuojasuihketta ennestään..?



Biozell AINA -sarja on tarkoitettu nimensä mukaan päivittäiseen käyttöön ja koko perheelle. Sain kokeiluun hoito- ja selvityssuihkeen ja tää on ollut todella kiva. Suihkin tätä hiuksiini aamuin illoin (ja joskus myös päivällä :D) ja suihke auttaa selvittämään takkuja hieman hellävaraisemmin ja tuntuu kivan raikastavalta. Tällaiselle laiskalle hiustenhoitajalle nämä hoitosuihkeet on ihan ykkösjuttu! Tässä on muuten myös tosi hyvä spray.

Biozell Professional moisturizing crystal mist eli kosteuttava kiiltosuihke oli mulle iso yllätys. En tosiaan odottanut niin näyttävää kiiltoa, kun mitä tällä sai. Yleensä mä en huomaa mitään eroa normaaliin näillä suihkeilla, mutta tämä tosiaan jätti hiuksille kauniin kiiltävän lopputuloksen. Tää on varmasti tosi kaunis viimeistelysuihkeena, jos joskus saa vaikka jonkun upean kampauksen päähän!

Neljästä tuotteesta ainakin kolme on siis ollut mieluisia ja yhtä en ole kokeillut, aika hyvä saldo, eikö? Mä oon tosi iloinen siitä, että nämä tuotteet on niin hyviä, koska nyt voi hyvillä mielin suosia kotimaista ja nämä on vielä ihan super edullisia! 

Mikä on sun Biozell suosikkisi?

Love, Mari

*Tuotteet saatu pr näytteinä

10 kommenttia:

  1. Itsekin sain viime syksyn messuilta aikamoisen satsin Biozellin tuotteita testiin ja ovat ihan huippuja olleet - tuo texturing spray jo LivBoxista tulleena hyväksi todettu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kanssa messuilta saatuja tuotteita käytössä, mutta nämä oli kaikki uusia tuttavuuksia, tuota texturising sprayta lukuunottamatta :) Enpä ole vielä yhteenkään huonoon tuotteeseen törmännyt.

      Poista
  2. Täytyypäs testailla tuota texturizing sprayta kun ei ole vielä tullut kaivettua sitä kaapin pohjalta testiin!

    VastaaPoista
  3. Mäkin sain Biozellia testiin, mutta jäi ihan huomaamatta tuo kiiltosuihke. Kuulostaa tosi kivalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kiva, etenkin jos tykkää kiiltävistä hiuksista ja kampauksista :)

      Poista
  4. Ite oon tykänny tosi paljon Biozellin Arganölyj eliksiiristä. Mulla on myös testauksessa useampia eri juttuja Biozellilta nyt. Tykkään myös mielettömästi tosta Biozellin uudesta ilmeestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kanssa se arganöljy odottelemassa, että korkkaisin sen kunhan saan vanhan öljyn loppumaan :)

      Poista
  5. Biozellin tuotteet on yksiä omista lemppareista enkä montaa hutia olekaan löytänyt! Etenkin hiuslakka ja selvityssuihke on yksiä lemppareita.

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, tosi laadukkaita tuotteita ja ihanaa ettei tarvi maksaa itseään kipeäksi :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...